Blogiin on usein tultu perineaalityrään liittyvillä hakusanoilla. Laitan siksi asiasta oman juttunsa, vaikka asia ei Suloon liitykään. Edellisellä tipsullani Epulla oli perineaalityrä. Vaiva alkoi kymmenen ikävuoden korvilla. Eppu ei saanut kakattua kunnolla, vaiva vaikutti ummetukselle. Tipsuilla on niin vahvat villahousut, että ulospäinhän tuo ei millään tavalla näkynyt. Tunnustellessa peräaukon sivussa tuntui turvotusta. Netistä syyksi saattoi päätellä tyrää. Varasin ajan eläinlääkärille, jonka nimeä en tässä mainitse, koska ihan ketuillehan tuo käynti meni. Lääkäri ei keksinyt syytä koiran vaivoille. Kun itse esitin, että voisiko kyseessä olla tyrä, lääkäri totesi, että ei ole. Ohjeeksi annettiin antaa ruoan seassa levolacia. No sillä kakkaaminen helpottui, mutta edelleen vaikeuksia tuntui olevan sen verran, että varasin ajan Veteriin. Jo pelkän oireiden kuuntelemisen perusteella lääkäri totesi, että kyseessä on todennäköisesti perineaalityrä tai peräsuolen laajentuma. Peräsuolen laajentuma olisi vaikempi juttu, mutta tyrään auttaisi leikkaus. Koira tutkittiin täsmälleen samoin kuin aiemmalla kerralla toisella eläinlääkärillä, mutta diagnoosi tuli heti - perineaalityrä. Leikkauksella saadaan kuulemma yleensä hyviä tuloksia. Ikä ei ollut mikään este leikkaukselle ja neljän päivän päästä leikkauksesta koira kirmailisi jo kuin ennen leikkausta. Perineaalityrän leikkauksen yhteydessä koira myös kastroitaisiin. Leikkauspäivä sovittiin heti.
Muistaakseni Eppu joutui olemaan syömättä peräti kaksi päivää ennen leikkausta. Leikkaus on iso ja kallis. Lisäksi peräaukon lähellä on niin paljon hermotusta, että leikkaushaava on kivulias.
Koira vietiin leikkauseen Veteriin aamusella. Siellä sanottiin, että iltapäivällä koiraa voi tulla noutamaan, he ilmoittavat hyvissä ajoin milloin. Tiibetinspanieleilla on kuulemma hyvä olla tuttu ihminen lähellä, kun heräilevät. Ovat ilmeisesti tokkurassa sen verran ärhäköitä. Eppu oli jo ehtinyt heräillä, kun menin sitä hakemaan. Oli kuulemma ollut äreänä, kun kaulus oli laitettu päälle. Jalassa oli kipulaastari, jota ei missään nimessä saanut päästä nuolemaan. Kipulaastari piti ehdottomasti toimittaa käytön jälkeen apteekkiin hävitettäväksi. Hoito-ohjeet saatiin mukaan ja vielä varoitettiin, että koira saattaa käyttäytyä ihan miten tahansa, koska käytännössä se on "aineissa".
Eppu uikutti melkein koko ajan yötä päivää, siitäkin oli varoitettu ja kerrottu, että se ei johdu kivusta - kipulaastarin lääke on varmasti tarpeeksi vahvaa. Lisäksi Epulle annettiin vielä kipulääkettä muutenkin. En muista enää kestikö uikutus kolme vai peräti ne neljä päivää. En olisi ikinä uskonut, että koira on entisellään neljässä päivässä, mutta niin vain kävi.
Lääkityksen lisäksi lääkäri ohjeisti antamaan levolacia ja Vi-Siblin-kuitua. Eppu söi niitä ruoan kanssa ihan mukavasti. Ummetusta ja punnertelua ei olisi missään tapauksessa saanut tulla, jotta tikit eivät petä. Koiran lihakset olivat olleet aika haperot, kun lääkäri oli ommellut tikkejä.
Kakkaaminen onnistui heti ensimmäisenä päivänä, eikä näyttänyt aiheuttavan mitään kipua Epulle. Pitkästä aikaa oli helpottavaa nähdä, että kakkaaminen ei tuottanut vaikeuksia. En enää muista montako viikkoa levolacia annettiin, kuitulisää Eppu söi varmaan paljon kauemmin. Epulla oli myös erikoiskoiranruokaa eläinlääkäriltä, jota se sitten söikin useamman vuoden.
Leikkaushaava parani hyvin, sitä huuhdeltiin suihkussa pari kertaa päivässä. Tikit käytiin poistamassa eläinlääkärillä.
Toukokuussa tehdyn leikkauksen jälkeen kaikki sujui muutaman kuukauden ihan hyvin, mutta syksyllä kakkaaminen tuli taas vaikeammaksi. Uusi käynti eläinlääkärillä ja todettiin, että tarvittaisiin pieni korjausleikkaus. Se ei olisi niin suuri ja hintakin oli vain neljännes ensimmäisen leikkauksen hinnasta. Leikkauksen jälkeen lääkäri sanoi, että lihakset ovat todella haperot, siitähän perineaalityrä johtuukin. Tämän vuoksi koiraa ei enää voitaisi kolmatta kertaa leikata ja koko loppuiän ruokaan pitäisi lisätä kuitua ja levolacia.
Toinenkin leikkaus meni hyvin, muutama päivä meni taas uikutuksen merkeissä. Huonoksi onneksi haava tulehtui yläosastaan hieman ja ylimmäinen tikki antoi hieman periksi. Eppu saatiin nopeasti eläinlääkärille, joka totesi, että vain iholla oleva tikki on antanut periksi, sisemmät tikit olivat ok.
Toisen leikkauksen jälkeen, todennäköisesti tuosta tikin aukeamisesta johtuen, kakkaaminen ei ollut niin helppoa kuin ensimmäisen leikkauksen jälkeen, mutta helpompaa kuitenkin. Ajan kuluessa kakkaaminen tuli taas vaikeammaksi ja koira ei todellakaan suostunut syömään levolacia eikä kuitua. Ruoan sijaan levolac alettiin antaa kermaviilin tai kerman seassa ja välillä se ruiskautettiin suoraan suuhun ennen ruokaa. Ilman näitä lisukkeita ruoka maistui koiralle paljon paremmin.
Leikkauksista oli ehdottomasti hyötyä ja Eppu eli kuukautta vaille 15-vuotiaaksi. Yllättävää kyllä, ennen Epun sairastumista en ollut edes kuullut perineaalityrästä, mutta sairastumisen jälkeen alkoi kohtalotovereitakin löytyä lähiympäristöstä ja jonkun koiran oireista pystyi jo päättelemään, että sama vaiva sielläkin. Tästä kokemuksesta viisastuneena on todennäköistä, että Sulo kastroidaan jossain vaiheessa ihan varotoimenpiteenä.
 |
| Eppu heinäkuussa 2011 |
